En ole saanut viime aikoina mitään aikaiseksi. Vähän aikaa sitten tuntui, että koko elämäni on taas luistamassa lapasista. Olisi pitänyt kasata portfolio ja hakeutua kurssille. Mutta ei, en tehnyt asian eteen mitään. Äitini puhui syövästä ja juuri silloin ei voinut kurssit kiinnostaa yhtään vähempää. En ole äitini kanssa puhunut aiheesta sen jälkeen - pitäisi, mutten uskalla aloittaa keskustelua.

Sitten alkoivat ongelmat auton kanssa. Kun parin päivän aikana satoi puoli metriä lunta, oli myös ajo-olosuhteet sen mukaiset ja täräytin auton penkkaan niin että puskurista lähti maalit. Seuraavana päivänä hajosi tuulilasi, kun ukkokulta vaihtoi pyyhkijänsulkia. Olimme jo kauan puhuneet auton vaihtamisesta ja viimein kiertelimme autokauppoja ja otimmekin auton koeajoon. Oman auton jätimme liikkeen pihaan, jossa huono karma jatkui ja joku oli ajanut autostamme takakulman ruttuun. Onneksi korvausasiat hoituivat ja saimme ongelman siirrettyä autoliikkeelle kun teimme kaupat. Vanha automme jäi liikkeeseen ja korjaavat sen sitten ku jaksavat, me ajelemme nyt viisi vuotta tuoreemmalla ja alle 100 tkm ajetulla menopelillä.

En tiedä pitäisikö minun nauraa vai itkeä vai hakata päätä seinään. Säännöllisen kuukautiskierron omaavana, minulla olisi pitänyt alkaa tänään menkat. Lauantaista asti on ollut todella todella niukkaa vuotoa. Niin niukkaa ettei edes pikkuhousunsuoja tahraannu. Rinnat ovat kipeät ja tihkuvat nekin. Mutta en perkele osta raskaustestiä! En ennen kuin olen aivan aivan varma. En halua taas pettyä. (Ja petyn kuitenkin. Viikon loppuun mennessä. Katsotaan vaikka.)

Muutin sivupohjaa. Heittäisin myös nuo kategoriat hitolle - jos osaisin... En millään jaksaisi käydä jokaisessa postauksessa sitä vaihtamassa.

Kirja, joka on meillä seuraavana hankintalistalla.

Kakkosblogini lukijamäärä on jo ohittanut tämän blogin. Ei haittaa.

Tässä biisi, joka nostattaa ihon kananlihalle. Video ei ole kummoinen, mutta biisissä on sitä jotain.

Myöhästyin tänä aamuna töistä. 15 minuuttia ja jouduin pomon puhutteluun: "Koska myöhästyt näin usein, on sinun pidettävä huolta että tunnit tulee täyteen." Ja ketut. Lähdin töistä samaan aikaan kuin kaikki muutkin. Yhtään pidempään en edes olisi jaksanut olla, sillä sain taas hirvittävän päänsäryn. Kotiin syömään, särkylääke naamaan ja puoleksi tunniksi päikkäreille. Olo helpottui sen verran, että jaksoin lähteä muuttotalkoisiin.

Pari tuntia hikoiltiin ja saatiin kuin saatiinkin ainakin suurimman osan tavaroista ja isoimmat huonekalut siirrettyä kohteesta A kohteeseen B. Uurastuksen päätyttyä saimme herkullista porokeittoa (lepa, voisit laittaa ohjeen blogiisi).

Kotona meitä odotti lämmin sauna. Ja seuraavaksi minua odottaa sänky.

Harvoin olen kateellinen, mutta tänään sellaista tapahtui. Kävin katsomassa lepan ja miähensä uutta asuntoa. Asunto oli kiva. Ei meidän näköinen, mutta lepan ja miähensä näköinen. Osasin nähdä heidän huonekalut siinä asunnossa siinä määrin kuin heidän huonekalujaan tiedän. Tv-tuolit ja televisio löysivät oitis paikkansa.

Kateelliseksi tulin, kun kuulin, että edellinen asukas oli jättänyt kookkaan taulun ullakkovarastoon. Akvarellityön tekijäksi paljastui minulle ja lepalle yhteinen piirrustuksen opettaja ja täälläpäin varsin tunnettu taiteilija. Ja taulu oli ihan meidän värinen. Olisi hyvin sopinut meidän olohuoneen seinälle...

Eilen tuli kummallinen tunne. Tuntui ihan joululta. Meillä ei ole joulua vietetty enää muutamaan vuoteen enkä siten enää saa tähän aikaan vuodesta stressiä joulun takia. Ei tarvitse ostaa joululahjoja kellekään eikä panikoida muutenkaan. En lähetä kortteja enkä leivo pipareita. Siivoan jos jaksan. Kyntteliköt ja joulukoristeet saa homehtua varastoon. Tosin viime vuosina olen opetellut polttamaan oikeita kynttilöitä. Ja kuvainnollisesti muutenkin poltellut kynttilöitä molemmista päistä. Mutta eilinen tunne ole kummallinen. Joku ihmeellinen lämmin ja rauhallinen tunne sisällä. Tunne meni kyllä nopeasti ohi. Juuri ja juuri ehdin ukkokullalle sanoa että nyt tuntuu ihan joululta.

Likalla oli perjantaina 10-vuotissynttärit. Torstaina kävivät luokan tytöt kylässä ja perjantaina (ja lauantaina) sukulaisia. Hyvin meni kekkerit - kukaan ei edes kuollut. (Viime vuonna lastenkekkereillä meiltä kuoli Vimma-rotta ja likan oikeilla synttäreillä Einstein-rotta.) Olin likalle ostanut kaupan pakastealtaasta kinuski-, suklaa- ja prinsessakakun. Mietittiin ukkokullan kanssa että siihen hintaan ei edes viitsi yrittää ruveta itse leipomaan. Olivat kuitenkin sen verran hyviä ja takuuvarmoja. Omista leipomuksista kun ei voi koskaan tietää mitä uunista tulee ulos.

Lauantaina kävimme veljeni Neron 16-vuotissynttäreillä. Lähipäivinä pitäisi käydä maalikaupassa, koska lupasin maalata Neron mopon katteita. Ihan riittävän hyvä synttärilahja minun mielestä. Äiti kertoi lauantaina, että isäni oli taas soittanut. Kysellyt puhelinnumeroani, mutta äiti ei ollut sitä antanut. Minun pitäisi kuulemma mennä sairaalaan katsomaan isäni vaimoa, kun on siellä jo viikon maannut. Eipä voisi vähempää kiinnostaa.

Olen useasti miettinyt, etteivät kaikki kirjoitukseni sovi noihin kategorioihin, jotka tänne olen laittanut ja sitten väkisin olen ne heittänyt jonkin kategorian alle. Aloitinkin uuden blogin, jonne tallennan kaikki ne asiat, jotka eivät tänne sovi ja jatkossa pidän tämän blogin vain ruikutusblogina ja varaventtiilinä.

...etenee hiljalleen. Pikku-Bratzit valtasivat talon ja saa nähdä pääseekö Nella Laurikainen taloon muuttamaan ollenkaan. Huonekalut on kuitenkin tehty Nellalle sopiviksi, joten ne ovat Bratzeille isoja... mutta Bratzit sopisivat muuten hyvin taloon asukeiksi.

Paha olo meni yhtä nopeasti ohi kuin tulikin. Torstaina kannoimme autotallista nojatuolin olohuoneeseen takan eteen ja siinä istuessani ja tuleen tuijottaessani ja päätäni tyhjentäessä koin jopa pienen onnen tunteen: "Tätähän minä olen aina halunnut".

Perjantaina pistin tuulemaan ja töitten jälkeen kannoin likan nukkekodin yläkertaan. Nojatuolikin sai väistyä kun haimme autotallista minulle työpöydän olohuoneeseen. Ja nukkekodin remontti alkoi.